Voi Nastaa, minkä teki..täällä ollaan vieläkin ihan pilvilinnoissa tai ainakin viimeistään nyt kun todellisuus alkaa valjeta :) Eipä olisi paljon hienommin enää voinut valioitua kun vuoden suurimmassa näyttelyssä nappaamalla samalla V-08 tittelin. Täällä ollaan vähintääkin erittäin ylpeitä :D. Tulos ja arvostelu löytyvät Nastan sivuilta.

Jos nyt vähän arkisempiakin juttuja malttaisi kertoilla niin Tintti ja Sälli olivat la hakutreeneissä. Tintti teki töitä varsin sinnikkäästi haastavasta maastosta ja tuulettomasta ilmasta huolimatta. Hieman meinasi jo usko loppua ennen viimeisen ukon löytymistä, mutta kyllähän sekin viimein nousi. Sälli pääsi ensimmäistä kertaa kokeilemaan nenäänsä. Sällille tehtiin kaksi ukkoa hajunhaku tyyppisellä treenillä. Ensimmäisen ukon hajun Sälli merkkasi heti piilon läheisyyteen saapuessaan, mutta ei tietenkään osannut hajuun reagoida. Tovin piilon ympärillä pyörittyämme Sälli lopulta löysi ukon vähän vahingossa kävellessään melkein ukon naamalle :P. Toisella ukolla Sällillä oli jo idea, mitä ukon hajulle tehdään kun se haistetaan. Sälli lähtikin suuntaamaan heti hajun saatuaan lähemmäs piiloa, jolloin jalan taakse jäänyt kuusenoksa heilahti ikävästi osuen Sälliä takamukseen. No kiljahdushan siinä pääsi kaiken jännityksen keskellä. Onneksi Sälli palautui ilkeän kuusen hyökkäyksestä nopeasti ja uskaltautui piilolle uudestaa. Jännää nähdä, miten se ensi kerralla muistaa reagoida hajuun.

Tänään treenailtiin myös agilitya Sonjan opastuksella. Rata oli melkoisen kimurantti, mutta kunnialla selvittiin. Sälli sai treenailla samalla vähän seuraamista, putkea ja puomin kontaktia.

Vielä muutama kuva messarista. Kiitos kuvista Jorma Kärkkäiselle!

Fin MVA, V-08 Midnight Mover´s Evenstar ja kiertopalkinnot
2148693.jpg


ROP Mr and Mrs Eagram's ja VSP Midnight Mover´s Evenstar
2148702.jpg
.