Nauru Eilen sain tietää sen niin kauan odottamani tiedon...kyllä minusta tulee isona eläinlääkäri!!! En voi vieläkään uskoa todeksi, että unelmat voivat toteutua..pää pilvissä ja naama virneessä siis painellaan Nauru Elokuun puolivälissä on siis suuntana Tarto. Opiskelu alkaa tiukalla kahden viikon vironkielenkurssilla, minkä jälkeen, syyskuun alussa, päästään kiinni itse opintoihin. Ja mikä parasta, myös pikkusiskoni Rosa pääsi Tartoon, joten yksinään sinne ei tarvitse lähteä. Nyt onkin sitten kuukausi aikaa järjestä Tartoon asunto ja muut käytännönasiat. Hymy

Eilen illalla kerkesin hymyilyltäni myös hallille treenaamaan. Nastalle kontakteja, mitkä olivat taas hyvät...toiv myös tulevissa kisoissa. Tintille radanpätkä, missä oli vähän hallintaa, välistävetojen ja sylkkärien muodossa mitkä tapahtuivat aina putkien läheisyydessä. Sekä tietysti niitä kontakteja. Alku kaahotuksen jälkeen Tintti toimi varsin mukavasti ja kontaktit alkavat olla nyt ainakin treeneissä todella hyvällä mallilla. Tintti suorittaa ne siis enimmäkseen suoraan, eikä enää kurki vinossa missä se mamma mahtaa tulla. SÄllikin sai taas treenailla vähän radan pätkää rimat maassa. Teemana myöskin hallinta, sylkkärien, välistävetojen ja kädessäpysymisien muodossa. Välissä suoria lähetyksiä "miinana" olleisiin putkiin. Hyvin toimi pieni mies vaikka vauhtia alkaa olla jo melkoisesti. Vauhdista huolimatta Sälli jää hyvin lähtöön ja osaa rauhoittua kesken radan, jos menen esim. korjaamaan jotain estettä. Mielestäni rauhoittumiskyky onkin erittäin tärkeä asia. Lopuksi muutama puomin kontakti, ok.

Treenien jälkeen otettiin pihalla lyhyet haukutukset. Sällille ensin palkka n.5-10 haukusta kunhan rauhoittui maahan makaamaan. Rauhoittuu onneksi todella nopeasti. Aluksi haukkuminen oli vähän vaikeaa ja muistutti enemmän pöhkimistä. Niinpä nostimme vähän kierroksia pois päin liikkuvalla maalimiehellä ja johan alkoi Säpästäkin kuulua varsin miehekästä haukkua, kun vihdoin pääsi ukkoa haukkumaan. Pitääpä muistaa nostattaa sitä heti alussa niin saadaa suoraan kunnon haukkuja. Tintti pääsi myös haukkumaan. Aluksi armahdin maalimiestä itikoilta ja haukutimme parkkiksen laidalla...no tässä kävi kuten arvasinkin..Tintti ryykäsi hirveällä vauhdilla melkein "ukkoa" päin, ensimmäiset 5 haukahdusta haukkui ukon naamalle ja sitten asettui maahan haukkumaan. Niinpä tästä viisastuneena siirsin ukon metsään, jonkin matkan päähän. Ja johan parani, Tintti jäi hieman kauemmas ukosta ja haukkui nätisti maaten n.25 haukkua. Haukku siis kyllä tulee ja jatkuu ongelmitta, vielä kun saisi Tintin jäämään heti ukosta kauemmas...

 

1247863250_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

1247863320_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

1247863386_img-d41d8cd98f00b204e9800998e