Loppu viikko sujui siis varsin tehokkaasti Suomessa treenailun ja työnteon merkeissä . Heti to iltana treffattiin meidän toko "treeniryhmä". Tällä kertaa myös kerhon oma ylituomari oli paikalla, joten keskityttiin vain aikaisemmin käymiimme liikkeisiin. SÄllin kanssa teimme perusasentoja, seuraamista, jääviä ja luoksetuloja. Perusasento sai kehuja, tällä hetkellä koira tulee jopa hieman liian taakse, joten paikkaa voisi vielä hakea namin kanssa. Seuraamisessa teimme suoria pätkiä lelun kanssa. Sälli on alkanut hakemaan hyvin paikkaa päänsä kanssa ja seuraamisen "vireyteen" olen erittäin tyytyväinen tällä hetkellä..ei ole kuulkaas mukana roikkuva matkalaukku . Nyt vaan aletaan yhdistellä hiljalleen käännöksiä mukaan touhuun. Jäävissä teimme ensin seisomisia namilla, ne ovat hyvällä malilla. Pitää vaan muistaa harjoitella erikseen seisahtumista ja erikseen seisomista. Ja häivytellä hiljalleen apuja. Maahanmenot saivat hurjasti kehuja. Vihje sana toimii jo hyvin ja apuja voisi myös alkaa vähentää tässäkin liikkeessä. Luoksetuloissa harjoittelimme ohjaajan passiivisuutta. Niin että ohjaaja yrittäisi olla mahdollisen passiivinen liikkeen aikana ja vasta loppumetreillä lentäisi pallo taaksepäin ja myöhemmin putoaisi pelkästään kädestä alas. Hyvällä mallilla siis ollaan .

Pe käytiin Sporttihallilla treenaamassa...vetäjä ei ollut tällä kertaa Seppo vaan joku muu..jonka nimeä en nyt tähän hätään muista. Treenit olivat mielestäni todella hyvät ja rata profiililtaa ykkösluokkaa muistuttava. Oli kiva kokeilla miten tuo koiruus liikkuu myös pidemmillä ja suoremmilla esteväleillä. Kuuden kepin kepitkin meni hienosti ilman johteita.

La käytiin hallilla treenaamassa. Sällille muutamalla johteella keppikulmia, rengasta, ja puomin kontakteja. Hyvin meni ja lopuksi tehtiin myös ilman johteita 12 keppiä. Tintti teki myöskin kontakti ja keppitreeniä. Ja hyvinhän se meni . Nastalle sama treeni kuin Tintille. Ei voi olla kuin tyytyväinen.

Su aamulla ennen Viroon lähtöä kerettiin vielä hakuilemaan. Hurjista hangista johtuen yksi HH ja yksi valmis. Hienosti toimi. Lisäksi kahet haukkutreenit. Pitää muistaa muistutella maalimiehiä, että palkkailevat vain ukkoon kohdistuvasta haukusta..eikä siitä kun SÄlli vilkuilee minua .

Tänään aamulla otettiin taas haukutukset, jotka olivat jo huomattavasti rauhallisemmat kuin su. Tällä viikolla keskitytään nyt siis hakuilmaisuun ja tokon eteenpäin viemiseen.