Voi voi, onpas viime päivityksestä taas kulunut aikaa...Jalka suussa

Joulun pyhäpäivät kuluivat mukavasti lenkkeillen ja treenaillen. Sälli on oppinut jo irtoamaan putkelle vaikemmistakin kulmista sekä erottamaan paikan puomin alastulokontaktilla. Se osaa nyt itse hakea paikan, jäädä sille ja poistua luvan saadessaan. Tosin ongelmaksi muodostui se, että vapaana ollessaan se poistuu vapautuskäskyn saatuaan kontaktilta, mutta kääntyykiin sitten ympäri ja palaa takaisin paikalle sen sijaan, että lähtisi minun mukaan...taitaa kyllä olla ensimmäinen koira meidän laumassa, joka on yli-innokas kontaktejen suhteen, mutta parempi niin Silmänisku Tokossa on jatkettu sivulletulo- ja käännösharjoituksia sekä eri liikkeiden (istu, maahan, seiso) suorittamista lähellä ja kaukana ohjaajasta. Haussa SÄlli on jatkanut hajunhakuja ja viime treeneissä löytikin jo hienosti itse kaksi ukkoa.

Tinttillä on treenattu paljon lähtöjä sekä rytmin muutoksia. Lähtö alkaakin olla nyt kasassa..enää pitäisi uskaltautua kisoihin sitä kokeilemaan...ehkä ensi kuussa. Tokon suhteen ollaan oltu niin laiskoja, että nolottaa..mutta taukohan tekee hyvää, eikös.. Hakutreeneissä Tintin motivaatio tuntuu olevan kohdallaan ja se on tehnyt todella hienoja treenejä. Nyt pitöisi vaan ahkerasti treenata ilmaisuja, että saataisiin ne kuntoon. 

Niitti on aloittanut pentutoko 2 kurssin ja harjoittelee siellä ahkerasti tokon alkeita. Nastalle on pidetty kontakteilla ja kepeillä oikein tehokuuria. Kontakteilla se näkyy, mutta kepeillä edelleen motivaatio ongelmia. Viime vklopun kisoissa otettiiin molemmilta radoilta virheitä juurikin niiltä kepeiltä. Ensimmöisellä radalla Nasta ei hakenut keppejä, mutta suoritti ne toiselle lähettämisellä puhtaasti. Myös pussilta tuli ensimmääisellä kerralla kielto, joten tuloksen 10vp+ jotain ylitys sekunteja. Toisella radalla pussi meni ongelmitta, mutta sitten ne kepit. Tällä kertaa Nasta kaahotti niistä satalasissa ohi, kävi haukkumassa yksinään keskellä kenttää??! ja palasi suorittamaan kepit, lopusta unohtui myös yksi keppi välistä, joten tuloksena jälleen se 10vp + aikavirheitä. Molemmat radat olivat muuten vauhdikkaita ja sujuvia, joten siihen olen tyytyväinen. Nyt vaan pitää saada niille kepeille lisää motivaatiota. Hymy

Siinä olikin treenirintaman kuulumiset. Tämä vkloppu on mennyt Sällin mahatautia parannellessa. Raukka oli sunnuntaina jo todella väsynyt oksentelun ja ripuloinnin seurauksena, mutta onnekis nyt tilanne näyttää jo paremmalta. Sälli on alkanut juoda itse ja syönyt vähän riisiäkin ilman seuraamuksia. Hurjasti se pääsi kyllä laihtumaan reilun kahden vuorokauden sairastelusta..näyttää raukka ihan luurangolta. Nyt pidetään vaan peukkuja, että tauti ei enää palaa eikä ole tarttunut muihin koiruuksiin.