Täällä sitä taas ollaan, Tartossa opintojen kimpussa. Ennen lähtöä kerettiin kuitenkin kiepsahtaa Turun kautta agikisoissa. Tuomisina kolme varsin mukavan tuntuista rataa . Tällä kertaa vielä paremmalla fiiliksellä kuin Hyvinkään kisoissa. Turussa tuomarin oli Leena Rantamäki-Lahtinen ja radat olivat varsin haastavan tuntuisia ainakin nopealle maxi koirakolle...paljon pitkää suoraa, vauhtia miljoona ja väliin joku tiukka mutka tai linjasta ulkona oleva hyppy...

Ensimmäinen rata oli muuten varsin mukava ja sujuva, mutta ohjaaja sai tuumailullaan koiran livahtamaan keinun jälkeen putken väärään päähän.. Siinä tutustuessa vielä mietittiin, että ei sitä koiraa kyllä sinne saa jos LIIKKUUUU eikä jää sinne keinulle varmistelemaan...no niinpä..tuloksena siis hyl..

Rata 1

Toisella radalla mietintää aiheutti alun varsin hankala linja.. Suurin osa maxikoirakoista, joko meni kolmannen esteen ohi tai pudotti toisen tai kolmannen riman. Kukaan ei tainnut onnistua ottamaan vastaan toisen hypyn takaa, ja vekki kakkosen ja kolmosenkin välissä oli melko hankala. Tutustuessa totesimme vekin aionoaksi järkeväksi vaihtoehdoksi ja Sälli selviytyikin siitä hienosti. Tällä kertaa tehtiin puhdasta rataa melko pitkälle, kunnes ohjaajalle iski paniikki ja se yritti epätoivoisesti kirmata koiraa karkuun vetäen sen samalla hypyn ohi...huoh..jos nyt olisi vaan ohjannut sen kirmailun sijaan..tuloksena siis 5.vp ja -14.70s..sija 4! Taisi olla radan nopein aika, joten näyttää ne kuitenkin riittävän .

Rata 2

 

Viimeinen rata vasta harmaita hiuksia aiheuttikin... Radalla oli pitkällä suoralla pussi...radan reunalla ja jo midi koirakoissa huomasi, että vain harva ohjaaja kerkeää pussilla niin edelle että saa koiran etenemään sen jälkeen suoraan..ja jos ei kerkeä niin koirat ottavat kiellon pussin jälkeiseltä hypyltä. No ongelma olikin, että kuinka päästä pussilla tarpeeksi edelle tai sen ulkopuolelle.. Pitkään asiaa pohdittuamme päädyimme tekemään valssin koiran edessä muutama hyppy ennen putkea..varsin vaikea valssauspaikka, jossa olin jokseenkin myöhässä ja niinpä napsahti rima alas.. Myöhäisen valssin jälkeen matka jatkui pussille, jolta Sälli otti kiellon?? oli jo selvästi menossa pussiin kunnes ilmeisesti reagoi takaaleikkaiukseen ja tuli ohi, unohtuikohan käsky? pussin jälkeinen poispäinkäännös oli vähän myöhässä ja taas tuli rima alas.. Kepeillä ennakoi ja tuli liian aikaisin pois. Loppurata muuten ok, mutta ennen vikaa estettä "valui" pois räpylästä ja livahti putkeen...hyl.

Rata 3

Positiivista oli huomata kaikkien ratojen pysyvän aika hyvin kasassa, kontaktien kestävän, keppien takaaleikkaukset ja eteenirtoamiset ok. Hyvillä mielin siis lisää kisoja kisakalenteriin.

Alla muutamia talvisia kuvia meidän porukasta. Tartossa ainakin lumet ovat tällä viikolla sulaneet kovaa vauhtia, ja kevättä kohden mennään .

 

Karvarotta ja karvatonrotta..

Komia Neppari..

noooo..toisilla on tunnetusti kivempaa kuin toisilla...

Sävä ja pikkusävä

tummien tyttöjen pyöritys veti jopa Sävänderin vakavaks..