No niin kisoja on siis takana jo 6kpl ja mitä tulosta ollaan saatu aikaiseksi..öö..eipä paljoakaan.. Viikko sitten käytiin Tintin kanssa viimeisissä epävirallisissa ennen virallisia ja kaikki näytti lupaavata...jopa ohjaajan hermot.. Mutta mitä sitten tapahtuikaan sunnuntaina ensimmäisellä radalla..Tintti nousi lähdöstä ekaa kertaa tämä vuoden puolellaHuuto Se jäi ihan hyvin ja sain mennä jopa sinne minne halusin, mutta kun käännyin ympäri Tintti oli noussut istumaan ja kun käskin uudestaan maahan niin sitten se lähti. Onneksi ei kuitenkaan suunnannut radalla rälläämään vaan kävi juoksemmassa ratojen välillä lenkin ja palasi takaisin lähtöön, missä pysyikin sitten hyvin. Tosin tässä vaiheessahan rata oli jo hylätty lähdön uusimisen takia ja toopella niin paljon painetta kopassa että eipä tainnut kovinkaan moni este jäädä pystyyn... Toisella radalla paineet oli jo purettu ja lähtö onnistui huomattavasti paremmin ja ratakin oli ihan siisti. Tuloksena sille päivälle kuitenkin 2x hyl.

Maanantaina suuntasimme Porvooseen kilpailemaan. Ja mitä ihmettä, sama lähtö-episodi toistui myös täällä ensimmäisellä radallaTukittu..tässä vaiheessa meinasi jo ohjaajalta lähteä hiukset päästä. No jälleen palautin koiran lähtöön ja otin koko lähdön uusiksi. Uuden lähdön jälkeen tehtiinkin sitten varsin mallikas rata, mutta siis kuitenkin lähdön takia hylly. No toisella radalla toope oli jo huomattavasti rauhallisempi ja pysyi todella hyvin lähdössä, myös rata oli mitä hienoin Nauru. Tuloksena 10vp ja -13.62. Puomilla Tintti "putosi" ennen kontaktia, puomin alla oli putki enkä päässyt kontaktin lähelle ja Tintti ei oikein kestä sivusuunnassa etäisyyttä kontakteilla. Myös kepeiltä napsahti 5vp kun ohjaaja valssaili hieman myöhässä koiran edestä eikä koira kerennyt jarruttamaan ennen keppejä ja kovasta vauhdista johtuen ei mahtunut pujotteluun paria väliä pitempään. Muuten rata oli todella sujuva ja kaikki rimatkin pysyivät ylhäällä Nauru.

Torstaina suuntasimme Vantaalle kisailemaan. Tällä kertaa molemmat lähdöt olivat hyviä, mutta ensimmäinen rata taas melko hirveä paineen purkaus rälläys. Toinen rata oli jo ihan siisti, mutta sain kuin sainkin ohjattua Tintin väärälle esteelle juuri ennen kolmanneksi viimeisiä keppejä. Tuloksena siis molemmilta radoilta hyl...huoh..

Huomenna aamulla lähdemme Vihtiin kilpailemaan jälleen kaksi rataa. Suunnitelmissa olisi ajaa hallin kautta ja purkaa ne paineet siellä, josko sitten saisimme jotain aikaseksi siellä kisoissa...hope so..

Viikko sitten lauantaina kävimme myös kääkkien kanssa Haminan kaikkien rotujen näyttelyssä pyörähtämässä. Niitti oli tuomarin mieleen pitkä runkoinen??? ja huonon värinen (löysi muutamia mustia karvoja lavalta), joten tuloksena EH. Nasta oli tuomarin mieleen kääpiön näköinen ja tuloksen VAL ERI1 PN1 ja VSP!! Cool ja kylläpä taas hymyilyttää Nauru. Arvostelut ilmestynee kotisivuille, kun kerkeän päivittelemään.

 

Alla muutama kuva Nastasta AST:een epiksissä 8.5.2009.

1243105397_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

1243105438_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

 

1243105421_img-d41d8cd98f00b204e9800998e