Onhan se kivaa, että on kunnon talvi mutta hiljalleen alkaisi pakkaset riittämään.. Etelässäkin on jo toista viikkoa n. -20 astetta pakkasta..

No pakkasista huolimatta on yritettu treenailla. Viime viikon perjantaina oltiin siis Seppo Savikon treeneissä Sällin kanssa, mitkä menivät jälleen ihan mukavasti. Viikonloppuna pakkasten vuoksi käytiin ainoastaan hallilla tekemässä ohjureilla keppisulkeiset. Hyvin alkaa jo ne kepitkin sujua. Ohjureiden tukea Sälli tarvitsee oikeastaan enää alussa ja lopussa. Nyt vaan lisää sisäänmeno harkkaa eri suunnista ja lisää nopeutta sekä omaa sijoittumista. Maanantaina päästiin yllättäen Niina-Liina Linnan treeneihin.. Ja kyllä oli taas ohjaaja hukassa . Sälli toimi loistavasti, mutta itsellä oli olo kun ei olisi ikinä mitään osannutkaan. Saatiinpahan taas reppullinen vinkkejä ohjaamiseen ja erilaisiin kuvioihin . Myös Sällin hyppytekniikasta oli puhetta, ja hyppää jo kuulemma niin hyvässä tasapainossa että esteitä voi huoletta alkaa nostaa kohti maxi-korkeutta. Voisin yrittää keretä jossain välissä piirtää sen treeniradan ja liittää tänne ihmeteltäväksi. Myös Tintti pääsi ma illalla treenaamaan KKK:n treeniryhmään.. Ja kylläpä pienellä toopella keitti ja kunnolla, pitkästä aikaa.. Tintti toimi kuitenkin yllättävän hyvin hirmuisesta raivoamisesta huolimatta. Tiistaina oli tarkotus treenata kunnolla agilitya...mutta kiitos pakkasten päädyttiin tekemään Nastan ja Tintin kanssa vain keppi ja kontakti harkkaa. Tiistaina oi myös tarkoitus mennä tottistreeneihin mutta eipä niitäkään voinut pitää pakkasten vuoksi .

Viime viikkojen aikana ollaan yritetty panostaa tokoiluun oikein kunnolla, tehty ihan treenisuunnitelmat ja kaikki . Viime viikolla treenailtiin perusasentoa, käännöksiä ja "jääviä". Jääviä pelkästään leikin yhteydessä lelulla. Tällä vikolla on keskitytty erilaisiin harjotuksiin hypyn kanssa, ohjatun noudon suuntakäskyihin ja kaukkareihin ihan läheltä ja käsiavulla. Jos lähes päivittäin jaksaisi ottaa ainakin pienet "olkkaritreenit" niin eiköhän sitä joskus keväällä päästäisi jo kokeilemaan siipiämme alokasluokan kokeeseenkin .