Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
17.01.2012 - 23:03

 Uusi vuosi on kierähtänyt jo näppärästi vahtiin ja heti ensimmäinen vkloppu vietettiin Ahvenanmaalla kisaamassa. Loppiaisena, aamuvarhaisella pakattiin focukseen kaksi ruskea-valkoista ja suunnattiin nokka kohti satamaa. Ilmassa oli selvästi suurenkin ulkomaanretken tuntua . Loistavaa matkailu tunnelmaa ei edes lytistänyt hotelli "Sikalan" viemäristöstä kavunneet vieraat tai väliin jäänyt shoppailu, " siis vietetäänkö täällä ulkomaillakin jotain Loppiaista vai???". 

Lauantaina ykkösille oli tarjolla kaksi rataa ja sunnuntaina yksi. No..useamman kuukauden kisatauon jälkeen tuo ruske-valkoinen karvakiituri keräsi pelkästään kisapaikasta moottoriin sellaiset kierrokset, että meinasi kevythäkki jäädä toiseksi. Ensimmäiselle radalle lähdettiin vauhdilla ensimmäisen riman ali, ja siihenhän se pakka sitten hajosi . Toisella radalla korvat olivat palautuneet päähän ja Sälli oli liiankin hyvin kuulolla, ottaen kolme kieltoa..jäi vähän käteen kiinni (varsin harvinaislaatuinen ongelma ). Sunnuntain radalla alkoi vihdoin löytyä se kultainen keskitie, mutta pitihän se sitten lopulta ohjaajan mokata sekin rata huonolla takaaleikkauksella..tulos 5vp ja sija 2. No kohti uusia kisoja, jos se tuntuma taas sieltä löytyisi.

Eka rata

Kolmas rata

Maailman matkaajat..

Viime viikko vierähtikin aika lailla tenttikirjojen parissa ja Tartossa tenttimässä. Vkloppuna oli Tarton kaikkienrotujen näyttely.  Ruuti 6kk debytoi pentuluokissa ja molemmilta päiviltä hienosti tulos PN1 KP ja VSP-pentu!! Vastassa oli sentään 2kk vanhempi pentu . Myös Eddy saalisti viimeistä sertiä vkloppuna mutta se jäi tällä kertaa saamatta..korvat eivät olleet kummankaan tuomarin mieleen .

Sunnuntai iltana matkattiin takaisin Suomeen ja tätä viikkoa on taas aloiteltu aktiivisissa merkeissä. Eilen pienet toko- ja keppitreenit. Seuraaminen oli todella kivan tuntuista ja aktiivista, ja merkin kautta ruutuun aivan HUIPPU!! Keppien avokulmakin alkaa löytyä. Kaiken kaikkiaan hyvät treenit. 

Tänään käytiin Somerolla paimenessa. Ensimmäinen treeni otettiin sisällä, ajatuksen treenata lampaiden ajoa kapean kujan läpi..mitäpä tähän nyt sanoisi..ei kovin hyvä. Lampaat kyllä saatiin kujan läpi useampaankin kertaan mutta ajaminen ei tainnut olla kovin nättiä. Sisällä Sälli tuntuu paineistuvan paljon helpommin kuin ulkona. Toinen treeni otettiin ulkona pellolla, se olikin paljon parempi. Ajaminenkin oli suorempaa kun on vähän enemmän tilaa. Eikä edes lampaat päässet karkuun vaikka veto varikolle oli kova . Ehkä siitä vielä joku päivä saadaan jonkin lainen paimen..

01.01.2012 - 22:53

 Sinne se meni vuosi 2011 ja mielenkiinnolla suuntaamme vuoteen 2012 . Vuosi alkoi ainakin mukavasti pikku pakkasella ja auringonpaisteella, ehkä se enteilisi hyvää. 

Tämä viikko on kulunut ahkerasti treenaten, mites muutenkaan . Maanantaina treenailtiin agilitya Ruokosten kanssa. Teemana kontaktit ja eihän niissä nyt mitään ongelmaa ole ollutkaan. Kiinnitettiin huomiota siihen, että koirat pysyisivät kontaktilla myös vedätyksessä kun oma liike jatkuu. Sälliä "piinattiin" myös keppien avokulmalla, kun sillä on vähän tapana livahtaa tokaan väliin. Apuna olleen ohjurin kanssa homma lähtikin sujumaan ihan kivasti.  Yhteenvetona ihan ok treenit, ohjaaja tosin sai satinkutia vastakäsistä, mitä on alkanut viljelemään ihan ilman ajatusta. Pienillä uhkailuilla saatiin ne pysymään poissa ja saavat luvan pysyä myös jatkossa. Sälli kyllä kääntyy ilman niitäkin, kun kääntää vaan ohjauksen sinne minne on menossa. 

Keskiviikkona käytiin kokeilemassa Olarissa uutta hallia, Satulinnaa. Hallilla oli rata valmiina, ratapiirros oli napsahtanut etukäteen sähköpostiin ja paikanpäällä päästiin siis suoraan asiaan. Rata oli mukavan menevä olematta kuitenkaan helppo. Muutamaan kohtaan kokeiltiin päällejuoksua ja ne tuottivat hieman päänvaivaa, mutta kohdatkin olivat melko vaikeita. Kokonaisuudessaan hyvät treenit ja ehdottomana plussana hienot persjätöt ja keppien avokulmat . Kepeillä apuna tosin pullo toisen kepin kohdalla, mutta taisi siitä viime treenistä jotain jäädä päähän. Lopuksi myös Ruuti pääsi vähän hurjastelemaan kentälle. Pikku Batman osaa jo hienosti ampua putkeen melko pitkästäkin matkasta ja kiertää siivekkeitä. Myös puomin kontakti alkaa hahmottua .

Torstaina ja tänään on treenailtu tokoa Ritva Räppääjän kanssa . Yhteenvetona treeneistä, että oikeaan suuntaan ollaan menossa . Eniten hiottavaa keksittiin seuraamisesta. Sälli tykkää kovasti vähän keulia seuraamisen ekoilla askelilla sekä askelissa. Nyt lähdettiin sitä sitten muokkaamaan muuttamalla omaa askellusta reippaammaksi seuraamisen alussa ja pohdittiin myös käskytyksen muuttamista. Treeniä treeniä. Hurjan paljon motivoimempaa tuo treenaaminen kun ei tartte kaikkea yksinään pohtia ja saa vähän palautettakin. Onneksi Suomilomaa on vielä jäljellä 


Onnea vuodelle 2012!!

25.12.2011 - 00:44

 

Se lienee ollut tämän syksyn teema..itsensä voittaminen ja joululomalle selvityminen . Syksy oli opiskelujen puolesta varmasti rankin tähän mennessä, tenttejä kertyi yhteensä huimat 17kpl ja koulussa viihdyttiin vähintään 10h päivä. No onneksi se on nyt selätetty ja oleillaan Suomessa ansaitulla joululomalla. 

Toki syksyyn on mahtunut myös muita voittoja ja onnistumisia. Koulussa on ahertamisen lisäksi vierailemaan usemmalla sika-ja lypsytilalla, sekä harjoittelemaan lehmien rektaalisointia (pienestä se on kuulkaa eläinlääkärialkujen onni kiinni ). Näyttelyrintamalla Nasta otti Tarton KV näyttelystä hienosti viimeisen CACIBinsa saavuttaen C.I.B arvon  ja Niitti kävi LIettuassa nappamaassa LV CH ja BALT CH tittelit. Myös Ruuti on aloittanut näyttelyurensa voittaen itsensä kahdessa näyttelyssä ollen ROP BABY. Mielenkiinnolla odottelen kevään näyttelyitä pikku naperon kanssa. Eikä pidä unohtaa Ruutin iskän Eddyn toista Eestin SERTiä.

Kilpailurintamalla on ollut hieman hiljaista, johtuen Eestin huonosta kisatarjonnasta. Mutta asiaa paikattaneen nyt joululomalla sekä keväällä. Sälli pääsi onneksi joululahjaksi paimentamaan kärsittyään muutaman viikon treenitauosta omistajan tenttiahdistuksen vuoksi. Se on kuulkaa vakavaa hommaa, ei edes Sälli kerkeä naureskelemaan .

Seuraava kuukausi tullaan keskittymään lähes kokonaan akkujen lataamiseen ja treenailuun. Alla vielä kuva kooste menneestä syksystä.

 

Kyllä se rektalisointi on kuulkaa hauskaa puuhaa 

Nuutunut opiskelija kyselee neuvoja talviunille menosta..

Ruuti ekoissa missikisoissa

Komia Eddy oli Narvassa, PU1 SERT VSP!

C.I.B 

Niitti FI, EE, LV, LT BALT CH

Rauhallista Joulua kaikille!

15.09.2011 - 23:35

Niin se opiskelijaelämä taas alkoi, kolmas vuosi edessä..kylläpä se aika menee hurjaa vauhtia. Tänä syksynä ei todellakaan tarvinnut unelmoida pehmeästä laskusta koulunpenkille ja hiljalleen tapahtuvasta aivojen sytyttelystä kesän "lomailun" jäljiltä. Lukujärjestyksen mukaan koululle on kömmittävä klo.8 ja pois pääsee 16-18 välisenä aikana..eipä ole vapaa-ajanongelmia (ihan kun niitä joskus olisi ). Onneksi tämän syksyn aineet vaikuttavat todella mielenkiitoisilta mm. virologiaa, eläinten hyvinvointia, kliinillistä diagnostiikkaa, farmakologiaa, siemennystä, ja moniin aineisiin kuuluu praksoja joilla pääsemme jo jotain tekemäänkin..ihan elävien eläinten kanssa . Koulun lisäksi loppuaika menee tietysti koiruuksien kanssa, ja vaikka taloa ympäröivää viidakkoa harventaessa...saas nähdä että kerkeenkö saada polveen ulattuvan nurmikon siistittyä ennen talvea ..työvälineinä viikate, pilipali siimaleikkuri ja työnnettävä ruohonleikkuri..

Mutta jospa sitten asiaan . Niitti järjesti hienon kesänpäättäjäis yllätyksen, kävimme su 4.9 pyörähtmässä Vantaan Let´s Go- näyttelyssä ja sieltä suunnilleen suoraa satamaan. Sillä pyörähdyksellä Niitti näppärä sitten otti ja valioitui . Minä kun meinasin vielä moisen näyttelyn jättää väliin hurjan koiramäärän vuoksi (60kpl), tässä se taas nähtiin että mitään ei saa jos ei yritä . No, seuraavaksi suuntaamme lähiviikkoina Liettuaan kokeilemaan onneamme ja sitten ensi vuonna muihin Pohjoismaihin .

Sällin kanssa käytiin toki heti Eestissäkin kilpailemassa, viime vkloppuna Pärnussa. Siitä reissusta ei kovin paljoa jäänyt jälkipolville kerrottavaa..opimmepa taas kerran että Latvialaisten tuomareiden radoille on syytä mennä erittäin avoimin mielin, niissähän nyt ei meinaan ole mitään järkeä . Erään paikalla olleen suomalaisen tuomarin sanoin " ainoastaan pituuden pituus ja renkaan korkeus noudattaa FCI:n sääntöjä". Radalla oli 3 suoraa putkea ja mm. kepit 180 asteen täydellisessä avokulmassa..koitan keretä piirtämään radat tänne ihmeteltäväksi. Onneksi loppuvuoden kisoissa on suomalaisia tuomareita ja radoissakin vähän enemmän järkeä . Sällin kanssa on myös yritetty muistaa treenailla tokoa. Kaukot alkavat sujua ainakin lyhyissä pätkissä ja suht pitkällä matkalla, pitää kokeilla joku pidempikin sarja tässä lähiaikoina. Metalli ok, parantunut hurjasti puunkiertotreeneillä (vaikka Riitan mukaan siinä ei mitään ongelmaa ollutkaan). Tunnari ok, luovutusta pitäisi vielä treenata sekä liikkeen alkua. Ruutu toimii vaihtelevasti, Sälli selvästi tietää mitä siinä kuuluu tehdä koska osaa hakea sen esim. puunkierrosta ja aivan erisuunnasta kuin missä minä olen. Silti toisinaan urpoilee sen kanssa, jos ei jaksa keskittyä ym. veitsenterällä taiteillaan sen kanssa..Ehkä sitä pitäisi vaan niitä kisoja katsella..

 

Ja sitten tietysti Ruuti the batman lapsi , joka on edelleenkin varsin villi.. Milloin sillä on suussa tuhkaharja, siivousrätti, sukka, pala puuta, johto tai jotain muuta laitonta.. Myös Nasta tuntuu taantuneen "apinaksi" ja apinoi kakaran kanssa minkä kerkee...ehkä ne joskus rauhottuu. Muuten Ruuti on kasvanut kivasti ja nostanut korvatkin pystyyn. Se on edelleen hirmu reipas, edes Christan groendal tytöt eivät pelottaneet. Tulevana vkloppuna Ruuti pääsee myös seurailemaan pentukoulun tapahtumia .

 


 

28.08.2011 - 22:47

Kesä on lopuillaan ja Eestiin muutto häämöttää taas edessä..kylläpä se 3,5kk vaan menikin nopsaan.. Viime kuukausien aikana on keskitytty treenaamaan agilitya oikein tosissaa, ja saatu tulostakin aikaiseksi . Vaikeatkin radat alkavat pysyä kasassa, ja kisoissa tämä on näkynyt mukavina ja sujuvina ratoina vaikka niitä nollia ei olekkaan kerääntynyt..vitosia sen sijaan melkein jo kasoittain . Viimeksi eilen käytiin Lohjalla kisailemassa ja juoksemassa kaksi ihan näppärää rataa. Ekalta radalta 10vp, harmillinen kepeiltä karkaaminen edessä olevalle putkelle ja pituuden ohi luukuttelu kerryttivät pisteitä. Toiselta radalta 5vp -16.30s ja sija 3 .. Radalta löytyi jopa kaksi takaakiertoa (ykkösten radalta????) ja pitihän sitä ohjaajan säheltää kisamielentilassaan..mikä ihme siinä on, että kisoissa ei ne aivot toimi ja tekee mitä kummallisempia ratkaisuja?? no tälläisen ihme ratkaisun seurauksena toiselta takaakierrolta rima alas. Muuten oli varsin mallikasta menoa josta saatiin tuomariltakin kiitosta .

Agilityn lisäksi on tietysti paimenneltu ja elokuussa käyty ahkerasti tokoilemassa Riitan kurssilla. Paimentaminen on alkanut sujua aika kivasti vaikka treenikertoja ei vielä olekkaan hirveästi kertynyt. Tällä hetkellä harjoitellaan hakukaaria ja lauman ajamista ilman, että Sälli lähtee tekemään siksakkia..se haluaisi kovin harrastaa jonkin moista risteilyä lauman takana kun ajaa sitä eteenpäin . Hyvinhän se laumaa liikuttelee mutta eihän se kovin nättiä ole..

 

Sieltä se niitä vaan hakee

Kuvat: Salla Vuorenmaa

 

Riitan kurssilla on saatu apua voittajan liikkeisiin, mitkä alkavatkin olla aika kivasti kasassa. Eniten työtä taitaa vaatia vielä kaukot, joista seisominen ei meinannut millään upota Sällin päähän.. No, syy tähänkin löytyi ohjaajasta, joka ikävästi nojaili eteenpäin käskyttäessään..kukapa sitä kovassa tuijotuksessa mitään haluaa tehdä. Ohjaajan asentoa kun korjattiin niin alkoi pieni bc:seekin nousta tolpilleen . Pitäisi vaan useammin katsoa peiliin, kun joku ei onnistu. Mutta jospa sitä vielä uskaltautuisi tänä syksynä kisaamaankin..

Työn ja treenien lisäksi, jokapäiväistä arkea työllistää kovasti hyppypomppuapinalapsi Ruuti . Voi jestas, kun se on villi. Olen aivan varma, että muut pennut eivät ole olleet läheskään noin villejä..tai sitten aika kultaa muistot. Aamuisin pitkään nukkumisen on voinut täysin unohtaa, koska Ruutiahan ei nukuta klo.6 jälkeen.. tai voihan sitä nukkua, jos kykenee kun pieni formula-apina painaa miljoonaa pitkin makkarin lattiaa ja roikkuu milloin missäkin johdoissa tai nakertelee sänkyä ym..mutta eipä voi kun itseään syyttää . Muuten Ruuti vaikuttaa varsin kivalta koiralapselta, häntä ei laske lähes koskaan ja se menee rohkeasti tutkimaan uusia ihmisiä ja paikkoja mm. agilityhallia . Ruuti myös näyttää rotumääritelmäön mukaiselta kääpiöpinseriltä, ainakin tällä hetkellä mutta sitähän nyt toki ei vielä tiedä että mitä tuleman pitää. Voi vain toivoa .

 

tiiä sit kumpi on enemmän riiwiö..äiti vai toi lapsi..

8vk


 

11.07.2011 - 21:35

Nastan ja Eddyn "pieni" rinsessa kasvaa ja voi hyvin.. Se aikoo ehkä isona kasvaa vähintää dobermanniksi, maitobaarin käyttöase on kyllä sitä luokkaa

 

7vrk

06.07.2011 - 22:02

Elämä ottaa ja elämä antaa..niinhän se menee..

Nastan ja Eddyn kauan odotettu pentue syntyi viimein sunnuntaina 3.7, kun vuorokausia oli jo 65. Synnytys oli melko pitkä ja vaikea..Nasta aloitti avautumisen jo pe-la välisenä yönä ja sitä sitten jatkuikin sunnuntai iltapäivään asti. Itse synnytys oli ohi muutamassa tunnissa, mutta se oli sitäkin rajumpi. Nasta suorastaan repi alustana olleet pyyhkeet ja poltot olivat todella rajuja. Ensin syntyi pienen pieni tyttö, 115g, ja tunti siitä suorastaan jättiläismäinen tyttö 223g...ihme että se mahtui syntymään. Aluksi kaikki näytti hyvältä, maitoa riitti ja molemmat imivät.. Pienemmän pennun syömistä kuitenkin seurattiin yön yli.

Maanataina alkoikin sitten alamäki..pienen pennun paino oli laskenut 101g, joten todellisuudessa se ei ollut jaksanut sitten kuitenkaan imeä tarpeeksi ja iltapäivällä se nukkui pois . Toisen pennun häviäminen ja aamulla jälkeisiin  saatu oksitosiinipiikki laittoi Nastan aivan sekaisin, se huusi ja vaelsi ympäriinsä lähes taukoamatta. Tämän kaiken lisäksi oksitosiini vielä lisäsi maidon tuotantoa, eikä yksi pentu pystynyt sellista maitomäärää juomaan. Maito pakkautui nisiin tuottaen sekaisin olleelle mammalle vielä lisää kipua..huoh. Tänään maitomäärä on onneksi alkanut tasaantumaan, ja Nasta rauhoittumaan...ehkä sitä saisi vihdoin nukkua neljän valvotun yön jälkeen.. Hengissä oleva tyttö voi onneksi hyvin ja kasvaa kovaa vauhtia, painoa on tullut lisää jopa 60g..pikku possu .

Nastalla oli lievä emätin-/kohtutulehdus juuri niihin aikoihin kun alkiot kiinnittyivät, ja se tai tulehdukseen syöty antibioottikuuri vaikutti selvästi kiinnittyvien alkioiden määrään. Tästä johtuen myös toinen pentu oli ilmeisesti huonosti kiinnittynyt ja, siksi niin pieni ja alikehittyneen oloinen . Huonoa tuuria on ollut siis matkassa jo alkumetreillä.

Nyt toivotaan, että vastoinkäymiset tämän pentueen kohdalla riittäisivät ja "pieni" tyttö saisi kasvaa ongelmitta. Eipä voi muuta sanoa, kun että varsinainen aloitus omalle kasvatukselle..huh huh..

12.06.2011 - 15:18


Suomeen asettumis "ahdistus" alkaa helpottaa ja kalenteri täyttyä erinäisistä treeneistä, ratsastuksesta, töistä ym. Hyvinvoinnin edellytyshän on ehdottomasti tarpeeksi aktiviteetteja sisältävät päivät..koiratkin ovat takuulla samaa mieltä .

Sällin kanssa on pidetty nyt pientä kisataukoa ja yritetty keskittyä treenaamiseen. Viimeksi kisattiin Helatorstaina Janakkalassa. Radoista olisi voinut luulla kisaavansa, jossain muussakin luokassa kuin ykkösissä..melkoisen haastavaa rataa siis. Sälli kuitenkin yllätti positiivisesti ja selvisi hienosti molemmista radoista tuloksella 10vp. Ekalta radalta yksi rima ja lentokeinu??? toiselta jälleen yksi rima ja vika keppi. Kaikki muut paitsi keinu voidaan lukea ohjaajan mokiksi. Toisella radalla keinulle tultiin samalla tavalla kahden lähes suoran putken kautta kun ekallakin, mutta nyt Sävä oli kuulolla ja korjasi keinun hienosti. Ei voi kun ihmetellä, että mikä logiikka on laittaa ykkösiin vino lähestyminen keinulla ja suoraan kahden luukutus putken kautta..huh huh..

Agin lisäksi on päivittäin treenattu osia voittajan liikkeistä. Kaukojen tekniikkaa namilla, metallia kiertoina, tunnaria ja askelia. Metalli on ollut positiivinen yllätys, ahkeralla lelupalkkauksella se on alkanut olla mieluisa. Olen myös kokeillut muutaman kerran metallinoudon loppuosaa kokonaisena ja tuohan se..minä kun luulin sen olevan ongelma . Myös tunnari toimii hyvin, luovutus on vielä työn alla. Eiköhän ne voittajan liikkeet saada kisavalmiiksi loppu kesään mennessä .

Treenailun lisäksi on tietysti myös koko porukka muistettu uida ahkerasti, nauttia kesästä ja kasvattaa Nastan mahaa . Sälli on vihdoin myös keksinyt uimisen hauskuuden..se jaksaisi uida vaikka kuinka kauan. Ennen sen sentään sais pyydystettyä rannalta mutta nyt tehtävä on hieman haastavampi . Myös Niitti on alkanut uimaan tänä kesänä..sairaan hauskaa puuhaa se nyt ei Niitin mielestä ole, mutta tekeehän sitä.



 

Nastan toukat 43vrk

Mamma nauttii auringosta

 

Niitti melkein 3.v.. on se vaan komia..

29.05.2011 - 18:50

Tätä päivää on niin taas jännitetty ja kauhulla odotettu puoli kevättä, mutta aivan turhaa, Sälli osoitti olevansa ainakin lähes aikuinen ja esitti varsin mallikelpoista suoritusta Inkoon tokokokeessa. Syksyn pelletemput olivat ainakin tänään historiaa . Saavutuksena siis AVO-1 tulos, 194p. KP ja sija 2!! Kyllä nyt kelpaa hymyillä .

Seuraamisessa Sälli jäi muutamassa pysähdyksessä hieman vinoon, mutta muuten seurasi hyvässä vireessä ja iloisesti..jopa pompotti muutamassa liikkeellelähdössä . Ja kaukoissa liikkui aavistuksen verran eteenpäin nousuissa, mutta mistään jäätymisestä ei ollut puhettakaan vaan vaihdot olivat reippaita ja teräviä. Muista liikkeistä ei sitten taidakkaan olla kommentoitavaa, hyvin toimi .

 

Paikalla makaaminen  10

Seuraaminen 9

Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 10

Luoksetulo 10

Seisominen seuraamisen yhteydessä 10

Nouto 10

Kauko-ohjaus 9

Estehyppy 10

Kokonaisvaikutus 9

yht. 194

 

Kohti voitajaa siis

 

 

28.05.2011 - 22:59

Mikä olisikaan tilanne, jos putkissa ei olisi kuin oikeita päitä...jaa-a..blondien käymän pitkällisen pohdinnan päätteeksi päädyimme siihen, että vähintäänkin loistava..johan sitä oltaisiin vaikka missä . Mutta kun tilanne nyt kuitenkin on se, että niissä putkissa on yleensä myös se vääräpää niin tokihan sinne on sitten pitäny viime kisoissa varsin ahkerasti livahdella . Pari viikkoa sitten kisattiin Eestin pikku kisoissa, tulokset nyt eivät päätä huimanneet mutta molemmilta radoilta lohkesi sija 2 . Ohjaajalla tuntuu olevan hieman asennoitumisongelmia noissa Eestin kisoissa..matkaan lähdetään hieman liian löysin rantein. Tänään kisattiin sitten Stady Gamesissa kaksi hyllyä, sinne putkiinhan se livahti mutta ihan ok menoa. Nyt vaan lisää kisoja ja rutiinia niin kyllä se siitä taas lähtee.

Nasta mamma on päättänyt vihdoin alkaa kasvatella masuaan, eilisen ultrauksen perusteella siellä asustelee ainakin kolme maha-asukkia . Yhdestä kääkän alusta on olemassa myös kuva, minkä liitän tänne jos vaan saan sen skannattua . Vielä pitäis kuukausi malttaa odotella pienten syntymää..

 

                            Kuvat: Paula Rinne

Nasta ja pieni masu 31vrk